ARTS COUNCIL OF LAPLAND
English (United Kingdom)Finnish (Suomi)
Hoivatyö taidetta ja taide hoivatyötä

Koulutusmateriaalit  seminaarista  20.11.2009 

hoivatyötaidetta

jataidehoivatyötä

 

Lapin taidetoimikunnan ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan järjestämälle seminaarille täytyi hakea isompi luentosali, koska osallistujia tuli yli odotusten. Aamupäivä oli varattu luennoille ja työpajojen esittelyille. Iltapäivällä osanottajat pääsivät kuudessa työpajassa kokeilemaan taiteen keinoja käytännössä. Hoivatyö tarvitsee taidetta ja taiteentekijöille avautuu uusia mahdollisuuksia hoivatyön parissa. Musiikin tohtori ja laulaja Ava Numminen totesi, että kaikki tahot poliitikkoja ja virkamiehiä myöten ovat yksimielisiä siitä, että taiteen keinoin voidaan elämän laatua hoivatyössä kohottaa merkittävästi. Hyvinvoivat ihmiset, niin työntekijät kuin asiakkaat, luovat ilmapiirin, joka tukee eheytymistä ja paranemisprosesseja. Mutta kuka maksaa kustannukset. Tarvitaan tutkimusta, mutta ensisijaisesti ennakkoluulottomuutta ottaa taide käyttöön hoivatyössä. Rahoittajatahot uskovat lukuihin ja määrällisiin mittareihin. Niillä on kuitenkin vaikeata tavoittaa asian todellisuutta. Miten mitata hyvänolon ja tyytyväisyyden määrää? Nummisen mukaan hyvä tapa on kysyä itseltään haluaisinko tulla näin hoidetuksi. Jos en, niin miksi en. Millaista hoitoa itse haluaisin, millaisen ympäristön toivoisin, miten haluaisin minua kohdeltavan. Numminen kertoi arjen pienistä teoista, joilla voidaan saada suuri vaikutus asiakkaan hyvinvointiin. Parkinsonin tautia sairastava vanhus ei saanut jalkojaan liikkeelle, vaikka kuinka yritti. Kun hoitaja lauloi vanhaa lastenlaulua kirmaavista hevosista, jalat lähtivät liikkeelle kuin itsestään. Tunnealueen voima on suuri. Älykkyyden sokaisema aikamme ei sitä vielä ymmärrä.

Aamun toinen alustus kuultiin taiteen maisteri Lotta Vuormalta. Hän on tehnyt lopputyönsä työskentelystään kahden asperger-aikuisen kanssa. Vuorman mukaan kuvataidekasvatus pitäisi saada osaksi kuntoutusta. Pelkkä puhe ei aina riitä kommunikointiin. Kuvalla voi välittää ja prosessoida sellaisia tuntemuksia, joihin puhe ei riitä. Työskentelyssä mukana olleet aikuiset kokivat kuvan tekemisen positiivisena ja välttämättömänä viestinnän välineenä. Vuorma pohdiskeli myös terapeutin ja kuvataidekasvattajan yhtäläisyyksiä ja eroja. Kuvataidekasvatus voi olla terapeuttista, vaikka sen tavoite onkin kasvatuksellinen ja visuaalisen kulttuuria eteenpäin välittävä.

Päivän toiminnallisessa osuudessa päästiin kokeilemaan eri taiteenlajeja käytännössä. Musiikkiterapeutti Hanna Hakomäen työpajassa sävellettiin tarinasäveltämisen keinoin.  Teatteri-ilmaisun ohjaaja Anne Niskala laittoi osallistujat liikkeeseen, pieneen ja hiljaiseen, suureen ja liioiteltuun. Sana- ja ilmaisutaideohjaaja Virpi Peitso kuulosteli osallistujien mielitekstejä ja kokemuksia sanataiteen parissa. Sanoilla leikiteltiin ja niitä tutkiskeltiin. Ninni Korkalo muovailutti ihmisen kuvia. Lotta Vuorma piirrätti kasvokuvia ja Ava Numminen laulatti ja liikutti osallistujia.

Päivän päätti keskustelutilaisuus, jota vetivät Pälvi Rantala ja Sandra Wallenius TaikaLappi hankkeesta. Vilkkaasta keskustelusta nousi esiin muutamia teemoja. Taiteen ja kulttuurin voimavaroja ei hyödynnetä riittävästi. Ne voisivat hedelmöittää ja ravita erilaisissa yhteisöissä luovaa ja eheyttävää toimintaa. Erilaisia hankkeita suunniteltaessa voitaisiin taiteen näkökulma huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Esimerkkinä käy prosenttiperiaate, jossa rakennuskustannuksista yksi prosentti varataan taiteelle. Työyhteisöille olisi annettava kohdennettua koulutusta taiteellisista menetelmistä. Kun osallistujia on useampi, on helpompi saada ideoita läpi organisaatioissa. Taiteellinen tekeminen ei ole vain hoivatyön asiakkaita varten. Se vaikuttaa myönteisesti myös työhyvinvointiin. kirjoittaja Hannu Raudaskoski

 

 

 Lataa koulutusmateriaalit alla olevista liiteistä

Yhteyshenkilöt:

Hannu Raudaskoski/0400 926931                 Katja Rakkolainen/0400 186775                  

This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it                      This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it