|
NÄYTTELY: SEINÄLLE KIINNITETTÄVIÄ MAINOKSIA
-Kulttuurijulisteita 1930 - 2000
Sana juliste vakiintui suomeen kieleen 1930-luvulla. Ennen sitä mainonnan ja tiedotuksen käyttöön tarkoitettuja tyyliltään iskeviä suurikokoisia painotuotteita oli kutsuttu plakaateiksi. Nykyaikaisen julisteen alkulähde on 1700-luvun Japanissa.Vanhimmat varsinaiset julisteet olivat sirkus-, teatteri-, konsertti- ja hammaslääkärijulisteita; vanhin säilynyt suomalainen juliste on vuodelta 1805. Julistetta pidetään käyttötaiteena. Maila Katriina Tuomisen mukaan "se on visuaalinen viesti, joka toimii kuin punainen liikennevalo ympäristössään. Se pysäyttää, tarttuu tajuntaan ja ohjaa toimintaan." Julistetaide on erityisen mielekäs tutkimus- ja näyttelykohde, koska julisteet ilmentävät aikansa arvoja ja ideologioita.
Kari Laine työskenteli Lapin taidetoimikunnan pääsihteerinä yli 30 vuotta vuosina 1976-2009.
Koko taidetoimikunnassa työskentelyn ajan hän keräsi eri alojen kulttuurijulisteita, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Vielä 1980-luvulla, ennen internet-aikaa, julisteet olivat tärkeä media tiedottamisessa ja mainostamisessa. Ennen eläkkeelle siirtymistään Kari Laine toivoi, että hänen valtavan suuresta julistekokoelmastaan voitaisiin tehdä näyttely. Koska julisteita oli kertynyt käytännössä satoja kappaleita, Lapin taidetoimikunnan silloinen visuaalisten alojen läänintaiteilija Anu Riestola lajitteli ja karsi julisteet. Yhdessä Kari Laineen kanssa he valitsivat lopulliset julisteet tähän näyttelyyn. Anu myös kirjoitti lyhyet esittelyt julisteista, jotka pohjustettiin näyttelykuntoon. Venäjänkielisissä ja puolalaisissa julisteissa käännökset on tehnyt tuottaja-läänintaiteilija Katja Rakkolainen.
Pentti Tulla työskenteli läänintaiteilijana Lapin taidetoimikunnassa vuosina 1974-83. Hän suunnitteli useita julisteita taitavana graafikkona myös taidetoimikunnalle. Tässä ”viipaleessa” Kari Laineen kokoelmasta on paitsi Pentti Tullan julisteita, myös venäläisiä ja puolalaisia julisteita sekä suomalaisia elokuvajulisteita vuosilta 1937-1962.
Kari Laine esitti toivomuksen että tätä julistenäyttelyä markkinoitaisiin ja tarjottaisiin
Lapin kirjastoille. Tämä julistenäyttely on eheä, kaunis kokonaisuus ja ainutlaatuinen pala kulttuurihistoriaa.
Näyttelyn toteuttaa Lapin taidetoimikunta.
Yhteydet: läänintaiteilija Katja Rakkolainen puh. 0400 186 775/
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
***
Näyttely on esillä Lapin kirjastoissa seuraavasti:
26.10 - 30.10.2009 Rovaniemen pääkirjasto
2.11 - 6.11.2009 Kemin kirjasto
9.11 - 15.11.2009 Muurolan kirjasto
17.11 - 29.11.2009 Kemijärven kirjasto
Lisäksi joulukuun aikana näyttely vierailee Ivalon kirjastossa ja elokuussa Sodankylän kirjastossa.
|